Tuotekehityksellä tuloksia
X Sail Racing Teamin veneet AUDI e-tron ja AUDI Ultra veivät kaksoisvoiton X-35 luokan MM-purjehduksissa Tanskassa: e-tron kultaa, Ultra hopeaa. MM-purjeiden ympärillä tehtiin mittava kehitystyö keväällä 2015.

Tapio Lehtinen on perillä maalissa 322 päivää kestäneen maailmanympäri purjehduksen jälkeen. Viime vuoden heinäkuun ensimmäisenä päivänä Les Sables d’Olonnesta Ranskasta alkanut purjehdus päättyi sunnuntai-iltana 19. toukokuuta saman paikkaan.
Easy Jenny on uudenlainen purje, joka on suunniteltu nykyaikaisiin fokka-veneisiin.
Vuosi 2019 tuo uutuuksia myös materiaalipuolelle – pariin vuoteen ei merkittävä uutuuksia olekaan tullut.
Meillä on tapana tehdä syksyisin kysely asiakkaittemme piirissä siitä, miten heidän keväällä ja kesällä toimitetut purjeensa ovat toimineet. Mikään ei voi koskaan olla täydellistä, mutta lähes sataprosenttisesti vastaajat ovat olleet tyytyväisiä niin saamiinsa purjeisiin kuin palveluun. Jotkut palautteista ovat hauskojakin, alla esimerkkejä: “Isopurje on loistava, vetää kuin junan vessa!” “Olemme täysin tyytyväisiä purjeisiimme. Genoa istui heti…
Details