
WB-sails perustetaan
Alkuperäinen WB-Logo oli suorakulmainen ja punainen ja sen suunnitteli Solveig Thun-Wilen.
WB-Sails sai nimensä perustajiensa mukaan: Wilen-Wilen-Brummer-Biaudet. Ensimmäinen ompelimo sijaitsi Vuosaaressa pommisuojassa.

Puolen vuosisadan aikana on ehditty nähdä ja kokea paljon – innovaatioita, kilpailuja, uusia tuulia ja unohtumattomia hetkiä vesillä. WB-Sailsin tarina on täynnä osaamista, intohimoa ja kehitystä, joka jatkuu edelleen.
1974

Alkuperäinen WB-Logo oli suorakulmainen ja punainen ja sen suunnitteli Solveig Thun-Wilen.
WB-Sails sai nimensä perustajiensa mukaan: Wilen-Wilen-Brummer-Biaudet. Ensimmäinen ompelimo sijaitsi Vuosaaressa pommisuojassa.

1975

Veljekset Wilen voittivat 505 SM:n ensimmäisillä omilla WB-purjeillaan. Kuva Koivusaaren edustalla Lauttasaaren vesillä.
1976


Brummer & Biaudet purjehtivat Montrealin Olympialaisissa 470-luokassa omilla purjeillaan
1977

Brummer & Biaudet vaihtoivat Flying Dutchman:iin, joka oli Olympialuokkana Tallinnassa.
1978

WB-Sails oli hankkinut ensimmäisen Texas Instruments-tietokoneensa v. -77. Sillä laskettiin purjeen paneleiden mitat – panelit leikattiin vielä käsin saksilla ja koottiin pommisuojan lastulevylattialla.
1979

Windsurfing purjeet olivat alkuaikojen hittituote – parhaan vuonna niitä tehtiin toista sataa kpl. Logo oli jo vaihtunut lähemmäksi nykyistä ulkoasuaan.
1980

80-luku oli IOR 1/2-tonnareiden. WB-purjeet osallistuivat 10 kertaa Half Ton Cupeihin, pääasiassa ompelimon työntekijöistä koostuneilla miehistöillä, saavuttaen sijat 1,3,5,8 ja 10.
1981

Aarne Heikinheimon Kinkki purjehti Ateenan Half Ton Cupissa 5:ksi. Dacron-isopurje oli vahvistettu upouudella Kevlar-materiaalilla.
1982

Ti59-tietokone oli vaihtunut pari vuotta aikaisemmin Suomen ensimmäiseen Apple II:een, jonka Mikko Brummer oli hakenut New Yorkista. In-house purjeensuunnitteluohjelmalla leikattiin entistä paremmat purjeet.
1983

Toinen alkuaikojen hitti oli optimistijolla, joita valmistettiin useampi 100 kpl.
1984

Peter ja Johan von Koskull voittivat Euroopan mestaruuden purjehtivat Los Angelesin Olympialaisilla 4:ksi. Peter voittaa edelleen Suomenmestaruuksia Louhi-luokassa ja WB-purjeilla.
1985

Otso Brummer purjehti Whitbread-kilsassa maailman ympäri Fazer Finlandin purjeentekijänä.
1986

Wihurin sponsoroima Rakel purjehti hopealle Half Ton Cupissa Helsingissä.
1987

Hjallis purjehti yksin pallon ympäri Belmont Finlandilla
1988

Suomen kaikkien aikojen hienoin avomeriraaseri NiinaMari, Elanin sponsoroimana One Ton Cupissa Napolissa
1989

Suomen purjehduksen hulluvuosi, 3 maksivenettä osallistui Whitbread Round the World Raceen. Harkimon kipparoimassa Belmont Finland II:ssa ja Wiikerin Martelassa oli WB purjeet.

Aerodynaaminen mallinnusohjelma MacSail yhteistyössä Otaniemen Teknisen Korkeakoulun kanssa
1990

Martela pudottaa kölinsä Cap Hornin jälkeen. Miehistössä on useita WB:n purjeentekijöitä.

1991

Hasse from Finland voittaa Puolitonnareiden Maailmanmestaruuden Half Ton Cupin

WB-Sails oma VPP-nopeusennusteohjelma, 5 vuotta ennen IMS/ORCin VPP:tä
1992

Ompelimme purjeet Venäjän America’s Cup veneeseen, joka ei kuitenkaan koskaan purjehtinut. Fokat uusiokäytettiin Ingvallin Nicorettessä, mutta kuvan isopurje on meillä edelleen muistona tallessa.
1993

Halvard Mabiren Ville de Cherbourg voitti Euroopan ympäripurjehduksen Cherbourgista Tukholmaan Köpiksen hja Helsingin kautta.
Ranskan purjehduksen legenda Eric Tabarly toimi kipparinamme

1994

Ludde Ingvallin ”Pikku” Nicorette oli 14,5 tonnisena ultrakevyt Maxivene, normaalisti IOR ajan Maxit painoivat yli 30T.
1995

Nicorette voitti Fastnet Racen 24h erolla kakkoseksi tulleeseen Sagamoreen, ennätys jota kukaan ei ole vielä rikkonut.
1996

Fredrik Lööf oli voittanut edellisvuonna esikisat ylivoimaiseen tyyliin ja johti pitkään Olympialaisia, mutta heikko loppu pudotti Lööfin mitalien ulkopuolelle. Fredrik voitti Finn Gold Cupin kolmasti, mutta ensimmäinen Olympia mitali tuli Starissa 2008.
1997

Silja Lehtisen ura, joka huipentui pronssiin Lontoossa, alkoi Optimistijollien Suomen mestaruudella.

Leskinen ja Aarnikka ottivat revanssin Atlantan kisoista voittaen MM:n seuraavana vuonna.
1998

Grand Mistral oli yksityyppi-maxivene hanke, joka tähtäsi Maailmanympärikisaan. Veneitä rakennettiin kaikkiaan kymmenkunta, Ludde Ingvallin ”iso” Nicorette voitti kaikki kilpailunsa sisarveneitään vastaan.
1999

Hollannin Margriet Mathijsse voitti toisen E-jollien maailmanmestaruutensa. WB:illä on voitettu MM peräti 14 kertaa tässä luokassa, joka oli vv. 1992-2004 Naisten Olympialuokka.
2000

Margriet purjehti Sydneyssä hopealle.

Sydneyn Olympialaisten suurtapahtuma oli Thomas Johansonin ja Jyrki Järven kultamitali 49er-luokassa.
2001

Nykyinen ministerimme Sari Multala voitti ensimmäisen maailmanmestaruutensa
2002

WB-Sails tutki ja kehitti purjeiden muotoa Otaniemen Teknisen korkeakoulun tuulitunnelissa.
2003

Roschiereiden LUNAssa oli Suomen ensimmäiset hiilikuitupurjeet.

E-jollapurjeemme menestys jatkui koko 2000-luvun alun niin kauan kun vene oli Olympialaisten ohjelmassa.
2004

Peräsimeen tarttunut muovipussi vei Sarin mitalin Ateenassa.
2005

Teemu Rantanen voitti EMn kotikisoissa Helsingissä.

6-mR luokka oli vahvimmillaan Suomessa, MM:ssä Hangossa WB-purjeilla saavutettiin kulta ja hopea. Kairamon veljesten Mariana jatkaa nykyisin Bergenheimin perheen käsissä.
2006

2007

Membraani-purjeet olivat tulleet ohjelmaamme. Tea Ekegrenin Blue Nights Swan 45 oli saanut sponsorikseen Vallila Interiorin.
2008

Fredrik Lööf oli noussut Starin kärkinimiin Pekingin Olympialaisiin mennessä. Kultamitali vaihtui pronssiin puolella veneen mitalla Medal Racessa, kun veneet surffasivat 30 kn myötaisessä maaliin.
2009

Pelle Petterson teki paluun Star-luokkaan parin vuosikymmenen tauon jälkeen ja pääsi sen kunniaksi Seglingin kanteen.
2010

Membranen rinnalle kehiteltiin MAXX-kmateriaali yhteistyössä hovihankkijamme CONTENDER Sailcloth kanssa.

Tutkimus- ja tuotekehitys työ oli siirtynyt tuulitunnelista tietokoneisiin ja simulointiin. Keskiössä oli Star-luokka, tähtäimessä kulta seuraavissa Olympialaisissa.
2011

Sara af Hangö voitti 6 mR maailmanmestaruuden kullanvärisillä MAXX-purjeilla.
Virtaussimulaatio oli kehittynyt tasolle, jossa varsin luotettavia mallinnuksia voitiin tehdä työpöytäkoneessa. WB-Sails oli tässäkin edelläkävijänä, 5-10 vuotta ennen muita purjeneulomoita.
2012

Lontoossa 2012 tuli pienelle neulomollemme Jack Pot, kultaa Stareissa ja Pronssia Finn-jollassa.
Fredrik Lööf ja Max Salminen riemuitsevat voittoaan hermoja raastavan Medal Racen jälkeen.
Lontoosta alkoi kaksi Olympiadia pitkä kehitysyhteistyö Ranskan purjehduksen kanssa, Jonathan Lobertin toimiessa niin yhteyshenkilönä kuin testaajana:”The sailor is the best sensor”.

2013

Johtava purjehdusalan lehti SEAHORSE julkaisi kahden aukeaman artikkelin kehitystyöstämme Lontoon kisoja varten.
2014

WB-Sails, Teemu Kekkonen ja Samuli Leisti käynnistivät kahden veneen kehitysprojektin uuden yksityyppi avomeriveneen X-35 ympärillä. Anssi Lydén osallistui E.Tronin ruorimiehen ominaisuudessa, John Winqvist toimi purjetrimmajana ja -koordinaattorina.
2015

Tulosta myös syntyi, kun suomalaisveneet ottivat MM:ssä kaksoisvoiton Kekkosen E-Tronin johdolla.
2016

Rion Olympialaisissa ei ollut enää Staria, mutta Slovenia Vasili Szbogar purjehti hopealle Finn-jollissa. Medal Racessa peräti 7 10:stä purjehti suomalaisilla purjeilla, joukossa myös Suomen Tapio Nirkko.
Pääsimme simuloimaan purjeiden virtausta CSC: supertietokoneessa Kajaanissa EU-rahoituksen turvin.

2017

Kilpailumenestys avomerellä jatkui, kun Martin Estlanderin XINI FREEDOM voitti ORCin EM-purjehdukset – miehistössä oli mukana jälleen Anssi Lyden ja John Winquist.

Max Salminen oli siirtynyt Starista Finn-jollaan, yhteistyö jatkui menestyksekkäästi kun Max voitti MM:n eli Finn Gold Cupin.
2018

PJ Postma also wins the Finn Master Worlds in 2025
2019

Tapio Lehtisen Asteria tuli maaliin ensimmäiseltä kierrokseltaan, joka kesti 322 päivää – barnakkelien jarruttamana.
2020

X-41 Xini Freedom jatkoi menestyksekästä uraansa ORCin avomerikisoissa.
2021

Tokion Olympialaiset lykättiin vuodella Koronan vuoksi – nuori Espanjan Juan Cardona purjehti pronssille

2022

Simulaatio Laser (nykyisin ILCA) jollan avotuulitekniikasta saavutti suuren suorion WB:n youtubessa. Se on kerännyt yli 90 000 katselukertaa.
2023

Kun Finn-jollakin pudotettiin pois Olympialaisista, kehitystyömme on keskittynyt Sailing Team Finlandin tukena pääasiassa NACRA 17 luokassa, vaikka emme saa sen purjeita valmistaakaan.
Tapio Lehtisen Galina With Secure osallistui Ocean Globe Raceen, miehistössään Viivi Moisio ja Alexander Flittner purjeentekijöinä.

2024

Oskari Muhonen voitti ensimmäisenä suomalaisena perinteikkään Finn Gold Cupin.